Niinhän siinä kävi, että Seclion Oy:n toinen perustajaosakas Niko Ryhänen valittiin Finnish Security Awards - tilaisuudessa vuoden turvallisuuskonsultiksi AD 2018.
Kuten asiaan kuuluu, Niko kiitti puheessaan kollegoita, asiakkaita ja kotijoukkoja. Seclion Oy:n Toimitusjohtajan ominaisuudessa ja toisena perustajaosakkaana haluan myös näin julkisesti kiittää Nikoa - ei vain tästä, vaan kaikista huippusuorituksista kuluneen vuoden aikana!
Erityisesti yksi Nikolle palkinnon myöntäneen raadin perusteluista jäi itselleni mieleen - nimittäin erinomaisen asiakastyyväisyyden luominen. Konsultointitoiminnassa, asiantuntijatyössä, kaikki kaikessa on se, että asiakas kokee saaneensa palkkaamaltaan asiantuntijalta haluamaansa palvelua ja vähintään odottamaansa laatua - sekä tietysti se, että asetetut tavoitteet saavutetaan.
Seclion Oy:n arvot: luottamus, läpinäkyvyys ja tinkimättömyys näkyvät joka päivä tavassa jolla haluamme tehdää töitä asiakkaidemme kanssa. Ne näkyvät erityisesti myös Nikon tekemässä työssä.
Kun aloitimme ensimmäisiä toimeksiantoja vuonna 2014, emme uskoneet, että tämänlainen huomiointi kohtaisi meitä, saati sitten näin nopeasti. Emme myöskään uskoneet että jo vuonna 2018 työllistämme yhteensä seitsemän turvallisuusasiantuntijaa. Kiitos siis Nikolle loistavista työsuorituksista, mutta kiitos myös koko henkilöstöllemme ja asiakkaillemme.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!