Seclion on yritysten ja organisaatioiden tilaturvallisuuden testaamiseen ja kehittämiseen erikoistunut suunnittelu- ja konsultointiyritys. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun yhtiö käynnisti liiketoimintansa ja samalla Suomalaisen turvallisuusmarkkinan kehittämisen.

10 vuotta organisaatioiden turvallisuuden kokonaisvaltaista kehittämistä.

Seclion aloitti toimintansa syksyllä 2014. Lähtölaukauksen yhtiön perustamiselle antoi polttava halu tarjota Suomessa toimiville organisaatioille riippumatonta ja puolueetonta tietotaitoa, jota yhtiön perustajille oli vuosien saatossa kertynyt.

Seclion on kehittynyt viimeksi kuluneen 10 vuoden aikana huimasti ja matkalle on mahtunut satoja onnistuneita projekteja. Yhtiön perustavoite ja sen arvot ovat pysyneet muuttumattomana koko matkan ajan, vaikka toimintaympäristössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Asiakkaita ja uniikkeja hankkeita lähes kaikilta toimialoilta.

Olemme saaneet olla mukana sadoissa, aidosti merkittävissä ja mielenkiintoisissa kehityshankkeissa eri toimialoilla, aina valtionhallinnosta öljynjalostukseen ja peliyhtiöistä lääketeollisuuteen.

Kaikkia asiakkaitamme yhdistävä tekijä on ollut aito halu arvioida ja kehittää oman organisaation turvallisuutta objektiivisesti, suunnitelmallisesti ja kustannustehokkaasti.

Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia asiakkaitamme, joiden kanssa meillä on ollut kunnia toimia viimeksi kuluneen 10 vuoden aikana! Samoin haluamme kiittää muita turvallisuusalan toimijoita, jotka ovat tärkeitä ja arvostettuja sidosryhmiä sekä meille että asiakkaillemme. Kiitos!

Mitä teemme seuraavat 10 vuotta?

Seclionin moottorina on aina ollut sen henkilöstö, jolla on palava halu ja polte oppia jatkuvasti uusia asioita, sekä hyödyntää osaamistaan asiakkaidemme hyväksi. Haluamme pysyä jatkossakin uusien teknologioiden ja palvelumallien korkeimmalla aallon harjalla. Samalla haluamme säilyttää kykymme sopeutua ketterästi asiakkaidemme toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin ja uusiin tarpeisiin.

Tämä tarkoittaa jatkuvaa oman toiminnan kehittämistä, sekä uusien markkinoille tulevien turvallisuusratkaisujen toimivuuden ja soveltuvuuden kriittistä arviointia.

Aina asiakkaidemme hyväksi. 

Luottamus, läpinäkyvyys, tinkimättömyys.

 


Seclionilla on yli kymmenen vuoden kokemus onnistuneiden turvallisuushankkeiden läpiviemisestä. Erikoisosaamistamme ovat tekninen ja toiminnallinen turvasuunnittelu, erilaiset turvallisuuden nykytilakartoitukset ja riskien arvioinnit, sekä vaativa turvallisuuden hankintakonsultointi. Osana turvallisuuden kehityspalveluita tarjoamme asiakkaillemme myös tilaturvallisuuden testauspalveluita.

Ota reilusti yhteyttä ja varaa luottamuksellinen sekä maksuton tapaaminen asiantuntijamme kanssa, niin keskustellaan miten voimme kokemuksemme kautta tuottaa lisäarvoa myös sinun organisaatiollesi!

 

OTA YHTEYTTÄ