Onko kameravalvonta työpaikalla sallittua?

  • kesäkuuta 3, 2020

 

Kameravalvonnan toteuttaminen työpaikalla perustuu vahvasti lainsäädäntöön. Laki yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004) määrittelee kameravalvonnan edellytykset, sekä työnantajan erikseen huomioitavat asiat kameravalvontaa suunniteltaessa ja toteutettaessa.

Lainsäädännön mukaan työnantaja voi harjoittaa kameravalvontaa työpaikalla työntekijöiden, asiakkaiden ja omaisuuden turvaamiseksi, tuotantoprosessien toiminnan valvomiseksi ja turvaamiseksi sekä turvallisuuspoikkeamien ennaltaehkäisemiseksi ja selvittämiseksi.

Kameravalvontaa ei saa kuitenkaan käyttää työntekijöiden tarkkailuun. Käymälät, pukuhuoneet, henkilöstötilat ja henkilökohtaisessa käytössä olevat työhuoneet ovat sellaisia tiloja, joissa kameravalvonta on kiellettyä.

 

Yleisimmät poikkeukset ja perusteet työntekijän tai työpisteen tarkkailuun ovat:

 

- Ilmeinen väkivallan uhka tai muu terveyttä ja turvallisuutta vaarantava asia

- Esimerkiksi rahankäsittelyn tai muun arvo-omaisuuden käsittelyn valvonta

- Työntekijän pyynnöstä, tämän etujen ja oikeuksien varmistamiseksi

 

1. Keskeinen huomioitava lainsäädäntö

 

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004)

 

- Määrittelee mitä työnantajan on huomioitava kameravalvontaa suunnitellessa ja toteutettaessa

- Määrittelee kameravalvonnan edellytykset

- 21§ teknisin menetelmin toteutetun valvonnan käytön järjestämisen yhteistoiminta

 

Laki yhteistoiminnasta yrityksissä (334/2007)

 

- Pätee yrityksiin, joissa säännöllisesti vähintään 20 työntekijää

- Kameravalvonnasta ilmoittaminen kuuluu yhteistoimintalain mukaisen yhteistoimintamenettelyn piiriin

- Muissa kuin yhteistoimintalainsäädännön piiriin kuuluvissa yrityksissä työnantajan on varattava työntekijöille ja heidän edustajilleen mahdollisuus tulla kuulluiksi ennen päätöksentekoa

 

Rikoslaki (531/2000)

 

- 24 luku 6§ salakatselu

- Salakatseluksi tulkitaan oikeudeton teknisellä laitteella (kameralla) kuvaaminen kotirauhan suojaamissa paikoissa, sekä käymälöissä, pukuhuoneissa tai sosiaalitiloissa.

- Myös julkisrauhan suojaamilla, yleisöltä suljetuissa liikehuoneistoissa, virastotiloissa ja kokoushuoneissa oikeudeton kuvaaminen tulkitaan salakatseluksi.

 

GDPR (EU 679/2016)

 

- Tallenteet muodostavat henkilörekisterin (henkilön yksilöivä tieto voi olla esimerkiksi tässä tapauksessa tunnistettava ihminen)

- Rekisterinpitäjän on tehtävä tietosuojaseloste, josta käy ilmi rekisterinpitäjän yhteystiedot

- Valvonnan tulee olla läpinäkyvää ja rekisterissä olevilla henkilöillä tulisi olla tieto siitä mitä tietoja heistä käsitellään ja miten ja kenen toimesta

- Rekisterin henkilöillä tulee olla tiedossa omat oikeutensa ja miten käyttää niitä

- Henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset tarkkaan määritelty

- Tietojen (tallenteiden) säilytysaika mahdollisimman lyhyt; hävitetään viimeistään vuoden kuluttua tallentamisen päätyttyä, ellei tarvitse esimerkiksi todistusaineistona rikoksen toteennäyttämiseksi.

 

Tietosuojalaki (1050/2018)

 

- Täsmentää ja täydentää GDPR:n kansallista soveltamista

- EU:n alueella tapahtuvassa henkilötietojen käsittelyssä sovelletaan Suomen lakia, mikäli rekisterinpitäjän toimipaikka sijaitsee Suomessa

- Lain 5. luku sisältää tietojenkäsittelyn erityistilanteet

 

2. Pitääkö kameravalvonnasta ilmoittaa työpaikalla?

Kameravalvonnasta tulee aina ilmoittaa ennen sen aloittamista. Työntekijöihin kohdistuvan kameravalvonnan tarkoitus, käyttöönotto ja menetelmät kuuluvat Yhteistoimintalain (334/2007) mukaisen yhteistoimintamenettelyn piiriin.

Yhteistoimintamenettelyn jälkeen työntekijöille on ilmoitettava valvonnan alkamisesta, toteutustavasta, sekä tallenteiden käyttötavoista ja -tilanteista. Lisäksi kameravalvonnasta ja toteutustavasta on ilmoitettava näkyvästi valvotuissa tiloissa. Mikäli kameravalvonta kohdistetaan perustellusti tiettyyn työpisteeseen, myös kameroiden sijainnista on tiedotettava.

Yhteistoimintalaki pätee yrityksiin, joissa on vähintään 20 työntekijää. Tätä pienemmissä yrityksissä työnantajan on varattava työntekijöille tai heidän edustajilleen mahdollisuus tulla kuulluksi ennen päätöksentekoa.

 

3. Muistilista, kun suunnittelet kameravalvonnan käyttöönottoa työpaikalla

Varmista, että seuraavat asiat on huomioitu ennen tallentavan kameravalvonnan aloittamista.

Hyödynnä Seclionin laatimaa ilmaista työkalua, jonka avulla varmistat kaikki tärkeät huomioitavat asiat. Samalla pääseet hyvään alkuun kameravalvonnan suunnittelussa.